Niin asiaan. Eilisestä musertavasta epätoivon hetkestä viimeisen kappaleen kohdalla selvittiin kuitenkin jälleen uuteen aamuun. Selvittiin myös uuden Phaseriin omistajaksi; pedaali odotti kimaltelevana kitarapajan tiskin takana.
On aamu. Käyn noukkimassa kyseisen MXR-Phase 90 -purkin talteen, ja myyjän kielloista huolimatta tinkaan hintaa alas. 65 euroa. Suhteellisen edullinen, jos on hyvä. Toinen kitaristi omii efektilaitteen heti ja pitää sitä ensimmäisen biisin ottojen ajan efektilenkissään. Vaikuttaisivat toimivan molemmat. Sekä biisi että efekti.
Olisiko noin viisi ottoa ja sekin on purkitettu. Kova yritys on nyt tässä hommassa. Kitarasoolo ei taaskaan mene ensimmäisellä eikä toisella, kokeillaan pätkissä. Lopulta pienen turhautumisen ja yhden efektipurkin poisjättämisen jälkeen soolotkin lipsahtavat yllättävästi kohdalleen, ja homma on sitä myöten selvä.
Luvassa on ainakin krauttia, heviä, Zappaa ja RATMia. Tai siis paremminkin PKP:ta parhaimmillaan.
Eilinen, mielestämme kehnosti suoritettu kappale otetaan uuteen tarkasteluun. Kyseessä on kovinkin jatsahtavaa hippipoppia läheltä liippaava biisi, mitä kevyemmäksi biisi menee, sitä vaikeammalta sitä tuntuu soittaa. Ei voi piiloutua säröhelvetin taakse Mordorin luolastoihin vaan joutuu jopa soittamaan ihan oikeita ääniä instrumentista. Basson hienovire säädetty ja uusintaotoksia kertyy tuollainen muutama, ja sitten jopa tämäkin kappale tuntuisi olevan tyydyttävästi suoritettu. Tai siis sen pohja.
Viimeisenä tälle päivää on juonittu kappaletta joka on pitkä, hitaasti kehittyvä ja hyyyvin yksinkertainen. Pitää vaan vetää täysillä. Isosti. Tähän ei periaatteessa (eikä käytännössä) tarvita kuin yksi otto. Fuzzia, Oktaaveria, Phaaseria, Delayta. Rumpua ja nopeaa komppia. Tähän tulee vielä viuluja. Yksi otto, voiko levynteossa homma mennä näin helposti? Nyt olemme kaksi biisiä edellä aikataulusta. Menee liian hyvin.
Alamäen alkamista odotellessa.
HUomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti