Rakas studiopäiväkirja osa 5: Krautalankaa.

Älkää koskaan lähtekö illalla mihinkään alkohoolihommiin. On nimittäin oikein muikea olo viikonloppuaamuna kun ei ole raahannut rapulamörköä baarista kotiin heräämään samasta sängystä.
 Hyvä olo on. Hyvä olo soittaa. Puhdas olo. Katharsis. Lätinät sikseen. Ihmiset tulee paikalle, alamme soittamaan aikalailla aikaisin päivällä. Täytyy tässä vaiheessa huomata, että suunniteltu aloitusaikataulumme on salakähmäisesti päivien aikana siirtynyt vähitellen kahdella tunnilla eteenpäin. Ei paha, kello on kuitenkin vasta kaksitoista kun ensimmäinen ääni rämähtää. Minulla se rämähtää. Eilisen Elisabethin paikkaukset. Biisi kuulostaa vieläkin hyvältä. Samoin minä. Kitarani laulaa kuin vastasyntynyt kansalainen.

Sitten tämän nauhoituspäivän biiseihin. Biisit ovat nimetty nerokkaasti nimillä HDÄH ja TRIPPISLOWARI. Kyllä. Ensimmäisenä Hdäh, joka tuottaa pienoisia hidasteita, koska lauluja ei ole kokonaan sovitettu kappaleeseen. Joudumme vähän arvailemaan vokaalisovituksia.
Rautaisella ammattitaidottomuudella selviämme tästäkin. Biisi on kummallinen sekoitus jotain Triphoppia, rautalankaa, krautrockia ja stadionprogea. Täytyy kyllä myöntää, että jostain kumman syystä olen alkanut vääntämään rautalangasta juttuja Pkp:n biiseihin. Ei tiedä, mistä se juontaa juurensa. Agents ja Topi eivät kuitenkaan liene syyntakeettomia.
Vire. Alkaa raivostuttamaan tuo keksintö. Absoluuttinen vireettömyys on hiipinyt yhteen kohtaan kappaletta, tai itseasiassa minun kitaraan. Tällainen kitarasovitus ei vain nyt kerta kaikkiaan käy, vaikka aina näin on soittanut. Pitää keksiä jotain muuta. Aina voi soittaa progea. Jätän tahtilajien miettimisen, sillä proge menee aina ykköseen. Homma alkaa olla sitä myöten selvä. Biisi on todella upean kuuloinen. Paljon isomman ja sävykkäämmän kuuloinen kuin olin ennalta olettanut. Hyvä hyvä. Kuulette sitten myöhemmin.

Trippislowari on hidas kappale ja slowari. Pitää vain malttaa ja junnata. Ei mene ihan itsestään mutta kuitenkin parilla otoksella. Outo biisi tämäkin. Sielläkin on rautalankaa. Ja krauttia. Krautalankaa. Kuulostaa, hmm, no ei ihan valmiilta. Mutta kaikki omat osuudet on tehty, pitää luottaa tulevaisuuteen. Eikä biisiä tietenkään pidä heti tunkea täyteen.Tämän biisin tekeepi laulu valmiiksi. Ja jouset, vibrafoni, torvet, pianonkielet ja tuhatpäinen kuoro....
Soitan kuitenkin nauhalle vielä henkilökohtaisen kuoron kitaralla ja puoleksi itserakennetulla vehkeellä. Se on sellainen hauska musta loota, jossa on nappulat Off-Alien-Monster-Own. Jonkinnäköinen lasten leikkikalu se on. Johdon päässä pieni piezo-mikki ja toisessa päässä loota jossa kaiutin ja nuo edellämainitut äänivaihtoehdot. Laitoin piezomikin tulitikkuaskiin ja askin suuhun. Kaiutinta kun pitää kitarmikin läheisyydessä ja ulisee tikkuaskiin niin kitara soittaa sitä hieman samaan tyyliin mitä E-bow tekee äänelle. Tulevaisuudessa kuulette tämänkin (saapa nähä, toim.huom).

Nyt on se hetki, kun kaikki äänitetyiksi aiotut 13 biisiä ovat äänitettyinä. Mein Gott. Kaksi päivää etuajassa.
Työstän pikaiset vedokset biiseistä mp3:siksi. Samalla kuuntelemme kaiken alusta lähtien ja tuhoamme siinä sivussa kaiken alkomahoolin mitä studiolta löytyy. Ei sitä paljon löytynyt. Mp3:set tikulle, ja tikku mukaan. Biisit täytyy lähettää Tampereelle laulajattarelle, jotta saadaan viimeisin tuomio. Toivotaan parasta. Kello on puoli kolme, yöllä. Vanhoina oululaisina ja 45 Specialin jamitamburinisteinä päätämme lähteä kyseiseen ravintolaan vielä huojentamaan mökkihöperyyttä mikä täsä vajaan viikon aikana on saatu aikaiseksi. Juuri ehdimme kolmeksi paikalle toteamaan, että olemme aivan, aivan liian vähän humalassa tähän paikkaan. Onneksi. Muuten voisi olla levy hieman eri kuuloinen. Yhden, kahden pullo-oluen jälkeen täytyy todeta baarimikolle, että "no money today", ja lähteä meneen. Huomista odotamme kauhulla. Luvassa mahdollisia tuomioita ja hammasten kiristelyä.