Rakas studiopäiväkirja, osa 8: We're clearly onto something.

Prefix:
Liityin bändiin loppusyksystä herran vuonna 2012. En muista tarkalleen koska siitä lyötiin kättä päälle.
Se taisi olla syysaurinkoinen sunnuntaiaamu.
PKP oli ollut vailla laulajaa jo hetken, ja minun aiempi projektini Junkus minor oli ollut määrittelemättömän pitkällä luovalla tauolla. Lyhyestä virsi kaunis: Jaska (sävelkynä, kitara, kamera) tuli Petsamoon saunaan ja tästä en enempää tiedä kuin, että siellä olivat saunassa sattumoisin puhuneet, edellisen ja tulevan bändin kitaristit. Joku voisi vääntää tähän kohtaan jotain ihanan karmallista, kosmista, paradoksaalista ja eeppistä, mutta minun kynä ei tänään taivu.
Joka tapauksessa polut, ajat ja mielet loksahteli kaikki kohdilleen ja sovittiin, että kokeillaan, koska minua oudoksutti laulaa, saatikka yrittää kirjoittaa suomeksi. No, kainalosauvat nurkkaan ja menoksi. Lopputulos: mielenkiintoinen. Tämä toimii. Näitten tyyppien kanssa on ennen kaikkea mahtava soittaa, mutta myös stormata, hengata ja potea edellisillan päästä poistuvaa iloakin. We're clearly onto something. /Mokka

Actual fix:
Tästä päivästä, ja hieman jo eilisillasta eteenpäin on siis laulujen nauhoitusten vuoro.
Voittajalokaatioksi (niiden "lukuisten" joukosta..) valikoitui tuo kovinkin muistorikas Erätie.
Aamu alkaa kahvin keittelyllä ja ohjelmalla Irwin-pyhiinvaeltajista. Kaikki tarvii ilmeisesti jonkun harrastuksen. Näytti olevan kivaa. Perkussiotaiteilijamme kuutioi, että siinä porukassa viihtyisi varmasti.
No tuota..  Kahvit naamalle ja koppiin.
Kopissa on mukavan lämmin ja mikki aivan uusi. Hienosti se lähtee, mutta ei ihan täysillä. Studiopäällikkö Rietiä ei ole tänään näkynyt, joten inspiraatiota täytyy hakea muuta kautta. Kappaletta on soitettu treeneissä jo sen verran, että laulu on perusvarmaa voittajakamaa. Mutta ei yllä vielä levyn kenkiin.
No, on vielä aamu. Vaikea tavoittaa sopivaa mielen sävyä, jotta dynamiikka toimisi.
Minun on nälkä.
Pitää lähteä Tappiin! Ruokapöytäkeskustelussa käydään läpi logoja, keikkamyyjiä ja muuta tämän homman taustatyöhön liittyvää. Cowboyhattu vai neonvihreät housut?
Syömisen voi lopettaa noin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran, kun ihminen tuntee olevansa kylläinen (tämä on vaihe, jossa eläimet lopettavat). Toisen kerran, kun ihminen tuntee olevansa täynnä. Viimeisenä on se kuuluisa ähky, johon asti vain ihminen jatkaa. Minä lopetin kohdassa 2,5/3. Onneksi piti kävellä takaisin. Kyllä nyt kelpaa.
Tauon jälkeen biisi menee ykkösellä purkkiin. Koitetaan jahkailla stemman ja ei-stemman välillä ja päädytään pitämään vain olennainen. Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen päivän tulokseen ja toivon, että se kuulostaa huomenna vielä samalta.
One down, several more to go. Nyt kaunis uni kaikkein silmiin.
/Mokka