Rakas studiopäiväkirja Osa 13.

Bloody hell! Viimeinen biisi. Mitenkäs tähän pisteeseen on päädytty? Töitä tekemällä ilmeisestikin. Lauluosuuksien äänitykset alkoivat siis Perjantaina 18.1., ja etenivät noin biisi/päivä -vauhtia, tähän päivään asti. Joka päivä emme tietenkään äänittäneet, olihan tässä välissä keikkaa O´harasissa ja kaikenmoista häsellystä.

Varmaan aiemmista blogiteksteistä on välittynyt sellainen tunnelma, että äänitys on sujunut jouhevasti. Se kyllä pitää suurimmilta osin paikkansa. Totta kai kaikenlaista pientä arpomista tuli vastaan: tekstin kieliasun tarkistusta, tyhmien riimien tappamista, kokonaisten biisien lauluosuuksien säveltämistä ja tekstin onkimista arkistosta ja sellaista huuhaapuuhaa. Välillä laulumelodiaa piti muutella  päällekkäisyyksien välttämiseksi muiden soittimien taajuuksien kanssa. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Tekemistä helpotti se, että nämä biisit ovat aika monisäikeisiä ja niissä on rutkasti tulkinnanvaraa - myös laulun osalta - joten täysin vääriä ratkaisuja ei oikeastaan ollut.
Paljolti hommien etenemistä auttoi tietenkin se, että moneen biisiin oli laulusovitus jo valmiina. Tosin, ne muutamat biisit, joissa tekstit ja/tai melodiat eivät olleet vielä läheskään valmiit äänitysten alkaessa, onnistuivat todennäköisesti paremmin, kuin jos niissä olisi jotain valmista ollut.

Pohdimme jälleen kappaleissa esiintyviä henkilöhahmoja. Mitä he tekevät ja miksi ovat:

Tosiaan itse siihen biisiin; työnimenä Laboratorio.

Eilen kymmenen minuutissa tekemämme pikasovitus laululle tuntuu vieläkin olevan rautaa. Lähdemme kokeilemaan. Taiteellisia kulmakiviä, ainakin säkeistöjen osalta pitelevät Laila Kinnunen, A.W. Yrjänä, Katri Helena ja Aake Kalliala. Nämä kuvat mielessä lähdemme kuitenkin alusta liikenteeseen.

Äänen sävyä ja tunnetta haettaessa kopin toiselta puolelta kuuluu pyyntöjä "Koita olla niinkuin Aake" ja "Tee se niin kuin Laila..." -OK! /Mokka

Introsta: siellä ei kuitenkaan edellä mainittu kvartetti veisaa, vaan tähänkin näyttäisi tulevan jotain inkkarihommaa. Mistä nämä inkkarit oikein ryömivät näihin biiseihin, kuka päästi ne sisään? No, aiemmasta teoksesta poiketen tämä ei ole inkkarimölinää, vaan jotakin inkkariräppiä.  "Uh"

"Vanhus on jäillä viimeistä kertaa"  

Taas on tekstit kohillaan, tästä tulee jännää. Aiemmin juonittu suunnitelma tuntuisi toimivan ja itseasiassa paraneee edetessään. Keksimme uusia melodioita ja venkuloita rytmityksiä lauluun, jolla harpotaan biisissä kulkevan rytmin ohi. Aina ei tosiaan ole hyvä olla ykkösellä mukana. Riippuu biisistä.

Vielä pari viikkoa sitten: "Jätetään se pois levyltä hankala piisi byää mussunmussun ykkönen hukassa blablabla."

Tämä on se biisi, jota ei olla koskaan soitettu. Eikä tähän ollut edes sanoja. Kirjoittaminen tuotti päänvaivaa alusta asti, kun tuntui, että joka kerta kun kuuntelen kappaletta, se kuulostaa ihan eriltä kuin edellisellä kerralla. Värimaailman muuttuessa muuttuu sitten tarinakin, ja taas ollaan tyhjällä paperilla. Fakin greit. Ei tästä tule mittään. Kunnes.
Stormattiin Jaskan kanssa siihen vanhoja tekstejä (Laurin) ja kylmät väreet nousee vieläkin, kun ajattelee että miten sattuikin kohdalle tämmönen helmi.

Intro- kertsi- 1. säe- b-osa- kertsi- 2. säe. Tähän asti pääsemme, kunnes Mokka ilmoittaa asuneensa Israelissa ja Libanonissa. Äänitys loppuu kuin seinään. Avautuu noin tunnin mittainen keskutelu Palestiinan tilanteesta, uskontojen ja kansojen alkuperästä, juutalaisista, 1. maailmansodan tapahtumista, mandaattialueista ja syistä ja niiden seurauksista. Tyhjentävän polittisen historian luennon jälkeen on taas hyvä palata taiteen pariin. Vielä yksi kertosäe jäljellä. Siinä ei ole kuin kaksi lausetta, ja se on valmis än yy tee nyt.

Jos tätä kappaletta olisi aloitettu tekemään aikaisemmin, ei siitä olisi tullut näin hieno. Jännä huomata taas, että kaikelle on oma aikansa ja paikkansa. Tämä oli nyt. / Mokka 

Se on siinä. Tästä sitten jatketaan muilla instrumenteilla. Lähdemme sivistämään itseämme Klubille, siellä ovat Absoluuttinen Nollapiste  ja Kuusumun profeetta.