lauantai 28. syyskuuta 2013

Kiitoksia yleisölle.


Rokki. Festivaali. Keikka. Rokkifestivaalikeikka. Rapurock alkoi sateisena. Takahuonetta simuloivasta teltasta jaksoin ihmetellä järjestäjien zeniläistä suhtautumista sateessa ja mudassa työskentelyyn. Kaunista oli se.
Matkalla Oulaisiin pidimme autossa random c-kassu -levyraadin. Kärkisijat veivät puolalainen punkyhtye Eye for an eye kappaleellaan "Otwórz drzwi" ja Juice Leskinen kappaleellaan "Mussoliini perusdiini". Skid row:n kappale "Big guns" vakuutti myös päätyen sijalle kolme. Visassa viimeisiksi jäivät Lord of dance jollain käsittämättömällä etno-kliklop-hei, mulla on eka syntikka -räpöstyksellä, Eric Claptonin päätyessä bluesillaan suurin piirtein samaan tulokseen ja pisteisiin.

Saimme tehdä tapahtuman ainoan oikean tsekin, koska meillä oli isokokoisin kokoonpano. Testasimme miten lavarakenteet kestävät painoamme. Ei sentään, ääntentoistolaitteiden toimuvuutta ja signaalitietä kokeilimme. Hyvin toimivat ne. Sade ei kuitenkaan näyttänyt laantuvan. Kun olin jälleen kerran astunut vesilammikkoon, otin yhteyden vanhaan tuttuuni Saatanaan. Löytyisikö sieltä apuja sateen lopettamiselle? Sade jatkui. Ehkä Hänen toimivaltansa ei riitä sadeasioissa, tai sitten sielunvihollinen oli liian kiireinen.

 ( (C) Juuso Samuli Haarala)
Viston ja Nuorten marttyyrien keikkojen aikana yleisössä näkyi sateenvarjoja, hyväksyvää pään nyökkimistä ja mustanruskeaa mutaa vasten kauniisti piirtyvä salskea, alaston miesvartalo. Kuuntelin sujuvasti toisella korvalla autoradiosta Ruuskasen akan pojan ja Pitkämäen saavutuksia keihäsurheilun saralla.
Soitimme kolmantena yhtyeenä tapahtumassa, eli kolmanneksi viimeisenä, eli keskimmäisenä. Sormet hieman kohmeessa ryömin lavan alta ja nostin efektipedaalit sadesuojastaan lavalle. Sadekin oli vaihtunut kevyeksi pisaroinniksi ja vaikutti siltä, että se loppuisi pian tyystin. Oliko käytetty sieluni kelvannut sittenkin Saatanalle?

 ( (C) Tatu Ollanketo)

 ( (C) Tatu Ollanketo)

Biisilistan tekeminen keikalle tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän hakuammuntaa: aloittaako raskaalla biisillä yrittäen "tyrmätä" yleisön heti aluksi, vai kokeillako jotain kevyempää lähestymistapaa? Tällä kertaa päätimme aloittaa yleisölle ja bändille mahdollisimman hankalalla kappaleella. Nyt, kuukausi jälkeenpäin voin myöntää, että olipa kyllä paska aloitus.
Biisi meni aikalailla yleisöltä ohi ja sen kärkeen soittaminen kohmeisin sormin mukiinmenevästi oli, no, hankalahkoa. Paskan möin, mutta mitäpä siitä. Puhun siis vain omasta puolestani, muut soittivat varmasti täydellisesti (kyllä se aika penkin alle meni muiltakin, toim.huom.) No, eteenpäin.

Keikan puolivälin tienoilla Saatana lunasti pyyntöni ja vilautti auringonmollukkaa pilvenraosta. Positiivisuus valtasi mielen, soitto sai uutta puhtia, tuore veri pumppasi sormia. Tuli lämmin. Tämähän on ihan mukavaa. Havahduin huomatakseni että unohdin laulaa taustalauluja. Skarppausta Jaska, skarppausta. Loppukeikka menikin sitten varsin kivasti omalta osaltani, en kyllä muista mihin se päättyi ja miten, mutta yleisö taputti ja joku osti meiltä paidan


 ( (C) Juuso Samuli Haarala)
Jälkeemme esiintyivät disko-pop-punk-ihme Eläin, jonka jälkeen illan ja kaiken (festari järjestettiin viimeistä kertaa) Väinölänrannassa päätti Radiopuhelimet, joka puristi yleisöstä viimeiset kiljupisarat rujon ja pelkistetyn groovenyrkkinsä syleilyssä. 

Järjestäjät hellivät yleisöään vielä yhdellä keikalla ravintola Medusassa Oulaisten keskustassa. Medusassa hengailu vaati teollisuusliuottimien ja pitkän päivän turruttamalta paljon. Silmät pysyttelivät kuitenkin auki, sillä perämeren Talking Heads, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, soittaisi vielä jossakin päin baaria. Ja kuinkas ollakaan: pistäytyessäni miestenhuoneessa kuulin tuttuja säveliä ilmanvaihtokanavaa pitkin. En vaan meinannut löytää Medusan oikeaa lonkeroa keikan nähdäkseni. Onneksi puolituttu muusikko ohjasi kysyttäessä ("mikä **ttu tämä luola oikein on, missä se **tun THJKB soittaa, auta") minut oikeista ovista sisään. Valtavan hallin lavalta tuttu hittikimara värisytteli tärykalvojani. Pitkä keikka. Mukana Tuuli Meijerit.  Ehkä paras keikka mitä olen nähnyt THJKB:ltä.
Ja olen nähnyt aika monta. Keikan jälkeen lähdimme muutaman kollegan kanssa etsimään majapaikkaa "jostain tuolta joen toiselta puolen."

Viikon päästä oli vuorossa Oulu ja TubaTuba on hassu uutuus Oululaisessa soittoruokaloiden tarjonnassa. Tuba on itseasiassa soittoruokala sanan varsinaisessa merkityksessä koska, harvinaista kyllä, siellä voi sekä soittaa että ruokailla. Hyvää ruokaa, suosittelen. Lisäksi soittomahdollisuudet ovat vallan mainiot. Akustiikka on hyvä ja tupakoitsijoille on varattu ulkoa kerrassaan mielettömän kokoinen patio. Terassi. Patio. Terassi. Patio. Rakkaalla lapsella on Oulussa kaksi nimeä. 

Totesimme esiintymislavan hyväksi, joskin meille hieman pieneksi. Kun siirsimme koskettelusoittimien ja syntetisaattoreiden operoijan lavan sivuun lattialle, mahduimme juuri ja juuri asettumaan esiintymisasentoihimme. Tuba oli hoitanut paikalle riittävän äänentoiston lisäksi monikanavamikserin ja miksaajan, joka hoiti hommansa varsin mallikkaasti. Kiitos vielä Eetulle!
Soittoaikamme oli tavasta poiketen huomattavan aikainen ja osui aika haastavaan rakoon: keikan kanssa päällekkäin sattui Ilmakitaransoiton MM-kisat (ilmaistapahtuma) ja heti keikan jälkeen Absoluuttinen Nollapiste aloitti toisessa soittoruokalassa. Epäilin vahvasti, että nyt saattaa tulla osaltamme hiljainen ilta. Parisenkymmentä minuuttia ennen virallista aloitusaikaa paikalla oli vain pari kaveria ja sukulaista. Ei perkele, näinpä tietenkin, ei ketään. Vaikka on vapaa pääsykin.

Oululaiset ovat kuitenkin täsmällistä ja ekologista porukkaa, sillä noin viisi minuuttia ennen aloitusta ravintolan ympärille alkoi suihkia polkupyöriä ja Tuban tiskille muodostui massiivinen olutjono. Istumapaikat täyttyivät viimeistä myöten. Show käyntiin! Ensimmäiseksi biisiksi valitsimme tällä kertaa keskivaikean, keskitempoisen ja keskiraskaan kappaleen, ja se toimi paremmin kuin viikon takainen valinta. Lavalla oli oikein hyvä soundi ja soitto kulki mukiinmenevästi. Järjestimme myös arvonnan keikan aikana: yleisö sai osallistua palauttamalla tapahtumaflyerin laatikkoon nimensä kera. Kysyttäessä keltään ei kuitenkaan löytynyt kyseistä lirpaketta, ei vaikka lentolehtistä oli jaettu miltei naapurikylässä saakka. Vähänkö noloa. Muutenkin hetket biisien välissä menivät jotenkin ihmeellisesti. Jostain syystä olen päätynyt bändissä siksi tyypiksi, joka puhuu jotain biisien välissä (paino sanalla jotain). Voi sitä mitäänsanomattomuuksien tulvaa minkä äänihuuleni muokkasivat juuri ja juuri ymmärrettäväksi suomen kieleksi, mitä sitten jorisin yleisölle biisien välissä. Parempi olisi olla hiljaa, mutta kun ei osaa. Aiheina olivat muuten mm. kivekset ja helikopterit. 
No mutta: jos välispiikit olivat epämääräistä romumetallia niin itse asia, eli musa oli rautaa. Ainakin itsestä tuntui siltä ja myös yleisö vaikutti olevan vallan mielissään.

Välispiikkien lisäksi myös idea encoresta tuntuu henkilökohtaisesti jotenkin hölmöltä. Juuri kun on saavutettu kliimaksi hienosti rakennetussa keikkasetissä, lopetetaan homma ja mennään kykkimään verhon taakse, josko joku alkaisi taputtaa ja loput yleisöstä seuraisi rytmissä läpsytellen mukana. Tämä tietty palkitsee, mikäli on oikeasti jo häipynyt lavalta ja yleisö vaatii takaisin. Ikävän usein vain näkee, että bändi leikkii lopettavansa – ja yleisö leikkii haluavansa sen takaisin. 
PKP:lla asiaan on lisäksi vielä se näkökulma, että koska lavalla on usein meille ahdasta ja sieltä poistumiseen takahuoneeseen (siihen yleisövessan oven kulmalle) ja palaamiseen takaisin kuluu tuskastuttavan kauan aikaa, puuttuu encorestamme useimmiten asiaan olennaisesti kuuluva lavalta poistuminen.

Näinpä ollen Tuban yleisön yllättäen vaatiessa lisää pysyimme lavalla ja soitimme vielä yhden kappaleen. Kiitoksia Oulu ja Tuba. Oli huisia, otetaan joskus uusiksi.

Taas olisi keikkoja ja encoreja sitten luvassa. Molemmat tapahtuvat katutason alapuolisessa tilassa: Tampereella O´Haras freehousessa (Big titsiä vastapäätä) ja ihmisten kaupungissa Seinäjoella, Bar 15:ssa.

Keikat Facebookissa:

4.10 O´Haras Freehouse (Tre)

5.10 Bar 15 (Sjoki)

Tulkaa sankoin joukoin ihmettelemään bändiä ja uusia biisejä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti