Rokki.
Festivaali. Keikka. Rokkifestivaalikeikka. Rapurock alkoi sateisena. Takahuonetta
simuloivasta teltasta jaksoin ihmetellä järjestäjien
zeniläistä suhtautumista sateessa ja mudassa työskentelyyn.
Kaunista oli se.
Matkalla
Oulaisiin pidimme autossa random c-kassu -levyraadin. Kärkisijat
veivät puolalainen punkyhtye Eye
for an eye
kappaleellaan "Otwórz drzwi" ja Juice
Leskinen
kappaleellaan "Mussoliini
perusdiini".
Skid
row:n
kappale "Big
guns"
vakuutti myös päätyen sijalle kolme. Visassa viimeisiksi jäivät
Lord
of dance
jollain käsittämättömällä etno-kliklop-hei, mulla on eka syntikka
-räpöstyksellä, Eric Claptonin
päätyessä bluesillaan suurin piirtein samaan tulokseen ja pisteisiin.
Saimme
tehdä tapahtuman ainoan oikean tsekin, koska meillä oli isokokoisin kokoonpano. Testasimme miten lavarakenteet kestävät
painoamme. Ei sentään, ääntentoistolaitteiden toimuvuutta ja
signaalitietä kokeilimme. Hyvin toimivat ne. Sade ei kuitenkaan
näyttänyt laantuvan. Kun olin jälleen kerran astunut vesilammikkoon, otin yhteyden vanhaan tuttuuni Saatanaan. Löytyisikö sieltä
apuja sateen lopettamiselle? Sade jatkui. Ehkä Hänen toimivaltansa ei riitä
sadeasioissa, tai sitten sielunvihollinen oli liian kiireinen.
( (C) Juuso Samuli Haarala) |
Viston
ja Nuorten marttyyrien keikkojen aikana yleisössä näkyi sateenvarjoja,
hyväksyvää pään nyökkimistä ja mustanruskeaa mutaa vasten
kauniisti piirtyvä salskea, alaston miesvartalo. Kuuntelin sujuvasti toisella korvalla autoradiosta Ruuskasen akan pojan ja Pitkämäen
saavutuksia keihäsurheilun saralla.
Soitimme
kolmantena yhtyeenä tapahtumassa, eli kolmanneksi viimeisenä, eli
keskimmäisenä. Sormet hieman kohmeessa ryömin lavan alta ja nostin
efektipedaalit sadesuojastaan lavalle. Sadekin oli vaihtunut kevyeksi
pisaroinniksi ja vaikutti siltä, että se loppuisi pian tyystin. Oliko käytetty sieluni kelvannut sittenkin Saatanalle?
( (C) Tatu Ollanketo) |
Biisilistan
tekeminen keikalle tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän
hakuammuntaa: aloittaako raskaalla biisillä yrittäen "tyrmätä"
yleisön heti aluksi, vai kokeillako jotain kevyempää lähestymistapaa? Tällä kertaa päätimme aloittaa yleisölle ja bändille mahdollisimman hankalalla
kappaleella. Nyt, kuukausi jälkeenpäin voin
myöntää, että olipa kyllä paska aloitus.
Biisi
meni aikalailla yleisöltä ohi ja sen kärkeen soittaminen kohmeisin sormin mukiinmenevästi oli, no, hankalahkoa. Paskan möin, mutta
mitäpä siitä. Puhun siis vain omasta puolestani, muut soittivat
varmasti täydellisesti (kyllä se aika penkin alle meni muiltakin, toim.huom.) No, eteenpäin.
Keikan
puolivälin tienoilla Saatana lunasti pyyntöni ja
vilautti auringonmollukkaa pilvenraosta. Positiivisuus valtasi
mielen, soitto sai uutta puhtia, tuore veri pumppasi sormia. Tuli lämmin. Tämähän on ihan mukavaa. Havahduin huomatakseni että unohdin laulaa
taustalauluja. Skarppausta Jaska, skarppausta. Loppukeikka menikin
sitten varsin kivasti omalta osaltani, en kyllä muista mihin se
päättyi ja miten, mutta yleisö taputti ja joku osti meiltä
paidan.
( (C) Juuso Samuli Haarala) |
Jälkeemme esiintyivät disko-pop-punk-ihme Eläin,
jonka jälkeen illan ja kaiken (festari järjestettiin viimeistä kertaa) Väinölänrannassa päätti Radiopuhelimet,
joka puristi yleisöstä viimeiset kiljupisarat rujon ja pelkistetyn
groovenyrkkinsä syleilyssä.
Järjestäjät hellivät yleisöään vielä yhdellä keikalla ravintola Medusassa Oulaisten keskustassa. Medusassa hengailu vaati teollisuusliuottimien ja pitkän päivän turruttamalta paljon. Silmät pysyttelivät kuitenkin auki, sillä perämeren Talking Heads, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, soittaisi vielä jossakin päin baaria. Ja kuinkas ollakaan: pistäytyessäni miestenhuoneessa kuulin tuttuja säveliä ilmanvaihtokanavaa pitkin. En vaan meinannut löytää Medusan oikeaa lonkeroa keikan nähdäkseni. Onneksi puolituttu muusikko ohjasi kysyttäessä ("mikä **ttu tämä luola oikein on, missä se **tun THJKB soittaa, auta") minut oikeista ovista sisään. Valtavan hallin lavalta tuttu hittikimara värisytteli tärykalvojani. Pitkä keikka. Mukana Tuuli Meijerit. Ehkä paras keikka mitä olen nähnyt THJKB:ltä.
Ja olen nähnyt aika monta. Keikan jälkeen lähdimme muutaman kollegan kanssa etsimään majapaikkaa "jostain tuolta joen toiselta puolen."
Järjestäjät hellivät yleisöään vielä yhdellä keikalla ravintola Medusassa Oulaisten keskustassa. Medusassa hengailu vaati teollisuusliuottimien ja pitkän päivän turruttamalta paljon. Silmät pysyttelivät kuitenkin auki, sillä perämeren Talking Heads, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, soittaisi vielä jossakin päin baaria. Ja kuinkas ollakaan: pistäytyessäni miestenhuoneessa kuulin tuttuja säveliä ilmanvaihtokanavaa pitkin. En vaan meinannut löytää Medusan oikeaa lonkeroa keikan nähdäkseni. Onneksi puolituttu muusikko ohjasi kysyttäessä ("mikä **ttu tämä luola oikein on, missä se **tun THJKB soittaa, auta") minut oikeista ovista sisään. Valtavan hallin lavalta tuttu hittikimara värisytteli tärykalvojani. Pitkä keikka. Mukana Tuuli Meijerit. Ehkä paras keikka mitä olen nähnyt THJKB:ltä.
Ja olen nähnyt aika monta. Keikan jälkeen lähdimme muutaman kollegan kanssa etsimään majapaikkaa "jostain tuolta joen toiselta puolen."
Viikon päästä oli vuorossa Oulu ja Tuba. Tuba on hassu uutuus Oululaisessa soittoruokaloiden tarjonnassa. Tuba on itseasiassa soittoruokala sanan varsinaisessa merkityksessä koska, harvinaista kyllä, siellä voi sekä soittaa että ruokailla. Hyvää ruokaa, suosittelen. Lisäksi soittomahdollisuudet ovat vallan mainiot. Akustiikka on hyvä ja tupakoitsijoille on varattu ulkoa kerrassaan mielettömän kokoinen patio. Terassi. Patio. Terassi. Patio. Rakkaalla lapsella on Oulussa kaksi nimeä.
Totesimme esiintymislavan hyväksi, joskin meille hieman pieneksi. Kun siirsimme koskettelusoittimien ja syntetisaattoreiden operoijan
lavan sivuun lattialle, mahduimme juuri ja juuri asettumaan esiintymisasentoihimme. Tuba oli
hoitanut paikalle riittävän äänentoiston lisäksi
monikanavamikserin ja miksaajan, joka hoiti
hommansa varsin mallikkaasti. Kiitos vielä Eetulle!
Soittoaikamme
oli tavasta poiketen huomattavan aikainen ja osui aika haastavaan
rakoon: keikan kanssa päällekkäin sattui Ilmakitaransoiton MM-kisat (ilmaistapahtuma) ja heti keikan jälkeen Absoluuttinen Nollapiste aloitti toisessa soittoruokalassa. Epäilin vahvasti,
että nyt saattaa tulla osaltamme hiljainen ilta. Parisenkymmentä minuuttia ennen virallista aloitusaikaa
paikalla oli vain pari kaveria ja sukulaista. Ei perkele, näinpä
tietenkin, ei ketään. Vaikka on vapaa pääsykin.
Oululaiset ovat kuitenkin täsmällistä ja ekologista porukkaa, sillä noin viisi minuuttia ennen aloitusta ravintolan
ympärille alkoi suihkia polkupyöriä ja Tuban tiskille muodostui
massiivinen olutjono. Istumapaikat täyttyivät viimeistä myöten. Show käyntiin! Ensimmäiseksi biisiksi
valitsimme tällä kertaa keskivaikean, keskitempoisen ja
keskiraskaan kappaleen, ja se toimi paremmin kuin viikon takainen
valinta. Lavalla oli oikein hyvä soundi ja soitto kulki mukiinmenevästi. Järjestimme myös arvonnan keikan aikana: yleisö sai osallistua palauttamalla tapahtumaflyerin laatikkoon nimensä kera. Kysyttäessä keltään ei kuitenkaan löytynyt kyseistä lirpaketta, ei vaikka lentolehtistä oli jaettu miltei naapurikylässä saakka. Vähänkö noloa. Muutenkin hetket biisien
välissä menivät jotenkin ihmeellisesti. Jostain syystä
olen päätynyt bändissä siksi tyypiksi, joka puhuu jotain biisien välissä (paino
sanalla jotain). Voi sitä mitäänsanomattomuuksien tulvaa minkä äänihuuleni muokkasivat juuri ja juuri ymmärrettäväksi
suomen kieleksi, mitä sitten jorisin yleisölle biisien välissä.
Parempi olisi olla hiljaa, mutta kun ei osaa. Aiheina olivat muuten mm. kivekset ja helikopterit.
No mutta: jos välispiikit olivat
epämääräistä romumetallia niin itse asia, eli musa oli rautaa. Ainakin itsestä tuntui siltä ja myös yleisö vaikutti olevan vallan mielissään.
Välispiikkien lisäksi myös idea encoresta tuntuu henkilökohtaisesti jotenkin hölmöltä. Juuri kun on
saavutettu kliimaksi hienosti rakennetussa keikkasetissä, lopetetaan
homma ja mennään kykkimään verhon taakse, josko joku alkaisi
taputtaa ja loput yleisöstä seuraisi rytmissä läpsytellen
mukana. Tämä tietty palkitsee, mikäli on oikeasti jo häipynyt lavalta ja yleisö vaatii takaisin. Ikävän usein vain
näkee, että bändi leikkii
lopettavansa – ja yleisö leikkii haluavansa sen takaisin.
PKP:lla asiaan on lisäksi vielä se näkökulma, että koska lavalla on usein meille ahdasta ja sieltä poistumiseen takahuoneeseen (siihen yleisövessan oven kulmalle) ja palaamiseen takaisin kuluu tuskastuttavan kauan aikaa, puuttuu encorestamme useimmiten asiaan olennaisesti kuuluva lavalta poistuminen.
PKP:lla asiaan on lisäksi vielä se näkökulma, että koska lavalla on usein meille ahdasta ja sieltä poistumiseen takahuoneeseen (siihen yleisövessan oven kulmalle) ja palaamiseen takaisin kuluu tuskastuttavan kauan aikaa, puuttuu encorestamme useimmiten asiaan olennaisesti kuuluva lavalta poistuminen.
Näinpä ollen
Tuban yleisön yllättäen vaatiessa lisää pysyimme lavalla ja
soitimme vielä yhden kappaleen. Kiitoksia Oulu ja Tuba. Oli huisia,
otetaan joskus uusiksi.
Taas
olisi keikkoja ja encoreja sitten luvassa. Molemmat tapahtuvat
katutason alapuolisessa tilassa: Tampereella O´Haras freehousessa
(Big titsiä vastapäätä) ja ihmisten kaupungissa Seinäjoella, Bar 15:ssa.
Keikat Facebookissa:
4.10 O´Haras Freehouse (Tre)
5.10 Bar 15 (Sjoki)
Tulkaa sankoin joukoin ihmettelemään bändiä ja uusia biisejä.